Hei, kirjoittelen täältä sohvaltani odotellessani lempirealityni Iholla, alkua. Mielenkiinnolla ootan sitä, voiko miesten ajatukset koskettaa niin kuin joidenkin naisten ajatukset tekivät aikaisemmilla tuottareilla. Toivon, että aitous on aitoa, suru surua ja ilo iloa, että ihan oikeasti ollaan iholla. Tai voivatpahan ne miehet olla aitoja, mutta toivon että niiden tunteet tuntuis taas minussa. Että odottaisin sitä ohjelman alkua, enkä tuijottaisi ruutua vaan silmät harmaana ja miettisin koska ohjelma päättyy.
Tuosta tulikin mieleeni, että on toden teolla alettava pohtimaan Chantillyn tulevia asukkaita. En halua tehdä semmoista ydinperheratkaisua, se on jo nähty ainakin minun päässäni. Ainakin haluan niille ihanat, aidot luonteet, sellaiset inhimilliset ja koskettavat. Oon miettinyt, että jospa repäisisin ja laittasin sinne kivan naisparin asustelemaan. Toisesta vähän sellainen vakavamielinen ja lempeä psykologi, toisesta sitten vaikka jotain ihan överiä, esimerkiksi hersyvä viiniasiantuntija :D. Kivempi saada kaksi kaunista naisnukkea, miettiä niille ulkonäöt ja pukea ne sitten kauniisti. Puhumattakaan kaikista ihanista naisten asusteista ja kosmetiikasta ;) Ja mahdollisesti he voisivat hankkia myös perheenlisäystä :) Mutta jokatapauksessa, muuttaa merenrantahuvilaani sitten kuka tahansa, tulevat he olemaan eläinrakkaita. Huvilan ullakolle on nimittäin jo kotiutunut pörheä harmaaturkkinen kisuli, jolle kissakuumeinen sisareni saa kunnian antaa nimen. Kisuli on ihan itse huovutettu, idea tähän höpsöläiseen tuli Maria Malmströmin nukkiskirjan neulahuovutetusta nallukasta. Jotenkin minulla on sellainen tunne, ettei tämä tapaus jää Chantillyn ainokaiseksi nelijalkaiseksi.
Taas yksi jos toinenkin lomapäiväni on humpsahtanut Chantillyn raksatyttönä, kun ullakko on noussut ja katto saatu osittain jo pään päälle. Kun tuota huvilaa ryhtyy kokoamaan, niin sitten sen kokoaisi vaikka ihan yhtä soittoa alusta loppuun saakka. Mutta kun niin se ei mene, koko ajan pitää ajatella kokonaisuutena, niin kuin oikeankin talon rakennusprosessissa. Ja nukkistaloa rakentaessa pitää pitää huolta, että pienet kätöseni mahtuvat joka nurkkaan aina siihen asti että kaikki näyttää minusta ihanalta ja tuo minulle iloa siitä, että kyllä minä osaan.
Vasta pikkuriikkinen osio näyttää edes vähän valmiilta, mutta mielestäni se on niin kaunis ja tuo tsemppiä jatkaa projektia, että halusin sen tännekin saada näytille. Tuo vintti on tuollainen jossa tekis mieli syksysateiden ropistessa kattoon vaan kietoutuu lämpöseen peittoon ja silitellä vieressä kehräävää kissaa. Hento pilvitapetilla päällystetty päätyseinä rauhoittaa, niin kuin valkoiset kattoparrut ja valkoinen matala kattokin. Valkoista siksi, että halusin ullakostakin sellaisen missä mun ajatukset mahtuvat hengittämään, että on avaraa ja valoa. Ja kun vihdoinkin biltematikkuja sain haalittua omakseni, laitoin niistä jo muutamat harmaat lattialankut ullakolle että kissan on mukavampi siinä loikoilla ja katsella ensimmäisestä lasitetusta ikkunasta ulkomaailman tapahtumia. Lattiasta tulee ihana. Ei ne turhaa niitä tikkuja ole kehuneet siellä facebookin nukkisryhmissä ;)
Viimeisissä kuvissa karu todellisuus iskeytyy verkkokalvolle :D Aivan viimeisimmässä näkyvissä jo pieni vilaus tulevan keittiön söpöistä sydäntapeteista ♥ Ehkä nekin tsemppaa mua unelmakeittiön suunnitteluun ja toteutukseen.
Tää on hyvä harrastus.
♥:lla Iiris
